[META: Julkaistu keskiviikkona 8.4.2009]

Paastonaika on pian ohi, ja kirkkovuoden suurin juhla on edessä. Suurin juhla ei suinkaan ole joulu, vaikka moni niin luulee. Pääsiäisellä on erityismerkitys koko kristikunnalle: se on ylösnousemuksen ja toivon juhla. Se on myös uhrijuhla. On luovuttava vanhasta voidakseen saada uutta elämäänsä.
Pääsiäiseen niin kuin sitä edeltäneisiin pitkiin paastoviikkoihinkin kuuluu olennaisena osana uhrauksen ajatus. Selkeimmän ja kirkkaimman esimerkkinsä se tietenkin saa pitkäperjantaina, Jeesuksen ristikuolemassa. Kristushan ei suinkaan joutunut tinkimään vain jostain itselleen vähäpätöisestä asiasta. Kun hän antoi henkensä meidän puolestamme, hän antoi vapaaehtoisesti pois kaiken. Siinäpä vasta luopuminen!

Paastonaikaa ja uhrautumista kuvataan usein mediassa aika pinnallisin termein. Liikaa kotitöitä tekevää perheenäitiä syytetään marttyyriksi, paasto on vain toinen nimi laihduttamiselle. Se on kuitenkin tämän itsetutkiskelun ajaksi tarkoitetun ajan väärinymmärtämistä.

Eipä sillä, sokeripaasto ja herkkujen tai alkoholin nauttimisen vähentäminen toki tekee ihan terveydellisistäkin syistä hyvää itse kullekin. Mutta syvemmällä tasolla paastonajan ja pääsiäisen tarkoitus on auttaa ihmistä hiljentymään oman sisimpänsä äärelle: voit kerrankin miettiä, mikä kaikki elämässäsi on todella tarpeellista. Mikä on sinulle rakkainta? Mikä turhaa?

Tässä kaikessa ei toki ole kyse siitä, että pohtijan olisi heittäydyttävä erämaan erakoksi tai pylväspyhimykseksi. Kaukana siitä! Turha itsensä kiduttaminen on pelkkää turhamaisuutta. Mutta ihmisen on hyvä tuntea oman elämänsä asioiden tärkeysjärjestyst. Etsi kaiken arjen uuvuttavuuden ja sekalaisen rihkaman joukosta elämäsi sisin totuus: mikä on se, josta saat voimaa? Kun tunnet omat prioriteettisi, osaat vastata sydämessäsi myös siihen kaikkein salaisimpaan, viiltävimpään kysymykseen:  Mikä sinun elämässäsi olisi pahin menetys?

Mistä olisit valmis luopumaan, ja miksi?